Tein hernekeittoa. Tuli noin 7-8 litraa valmista. Ensiksi laitetaan herneet likoamaan yön yli runsaaseen veteen (noin 2 L). Herneet tulee huuhtoa ennen niiden laittoa veteen.
Aineet:
1 pussi kotimaista kuivattuja herneitä (500 g)
kourallinen pakastettuja paprikoita
kourallinen pakastettuja sekavihanneksia
kourallinen pakastettua parsakaalia
sipulia
suolaa
2 pakettia uunikylkeä (eli 2*300 g)
Ensiksi annetaan herneiden kiehua reipas tunti. Laitetaan suolaa. Poistetaan vaahto (esim. lusikalla). Vaahtoa ei pitäisi tulla kovinkaan paljon jos herneet on huuhdottu reippaassa vedessä ennen veteen laittamista. Sitten lisätään kaikki vihannekset (eli pakasteet) ja sipuli (halkaistaan muutaman kerran). Jonkun verran vettä täytyy lisätä ettei kuiva. Annetaan kiehua jonkun aikaa. Sitten lisätään liha reilun kokoisina paloina.
Annetaan hautua useamman tunnin ajan hiljaisella lämmöllä. Keiton pitää olla nestemäistä lisätään mahdollisesti vähän vettä. Keitto kiinteytyy viilentyessään aika paljon.
Hernekeittoon voi lisätä oman maun mukaan esim. kasviksia.
Keittoa täytyy sekoittaa aina välillä ettei pala pohjaan.
Vihanneksina käytin laadukkaita ja edullisia COOPin pakasteita. Kannattaa kiertää Apetinan kasvikset kaukaa, koska ne ovat riistohinnoiteltuja. COOP on edullinen ja luotettava tuotemerkki.
https://www.prisma.fi/haku?search=coop
Samalla voit ostaa edullista ilmastosatanistista polttoainetta ABC-huoltamolta.
https://jtalous.blogspot.com/2024/09/eu-ja-sirutuotanto.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti